maanantai 29. lokakuuta 2012

hauvavauva

Heij tämmöne pikapäivitys tähän väliin, koska en jaksa ruveta nyt mitään ihmeellistä vääntämään.
Halloween-pirskeet olivat menestys ja niistä teen jossain vaiheessa vähän paremman postauksen kunhan jaksan, ja "iloisena" uutisena kerron myös, kuinka Kauna piti tänään käyttää lääkärissä sen takia että se on kussut vääriin paikkoihin, eli kaikille maassaoleville tekstiileille ja epäiltiin että sillä saattas olla virtsis tai vastaava mutta eipä siellä lekurilla mitään selvinnyt. Bakteeriviljelmät ottivat, mutta niiden tulokset saa vasta huomenna tietää. Eli sinne meni mun tatuointisäästöt : D No, onneksi tulee joulukuussa veronpalautusta niin ehkäpä voin niistä rahoista sitte leiman käydä ottaa ♥

Ja hei tänään käytiin katsomassa koiranpentuja! Olin luvannu tosiaa Rikulle että se saa hankkia hauvan jos se saa ne opintopisteet ajoissa kasaan, ja kuin ihmeen kaupalla niin kävikin ja tänään käytiin katsomassa ihania boxeri/rotikka/ambulli-pentuja joista oltais yks uros saamassa peruutuksen takia. Ollaan jo jonkin aikaa metsästetty muutenkin boxeri-pohjaisia risteytyksiä joten tää oli tosi toivottu pentu : D ♥ Ainoo vaan, että sillä on sitte semmonen jännä "sairaus" kuin kirsikkasilmä (minkä takia sen edellinen varaus peruttiinkin), joka kuitenkin sitte hoidetaan tässä ennenko se meille tulee, mutta pikkuvikoja nämä :D



6 kommenttia:

  1. Toivottavasti koiruli on terve.<3 :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se joo muuten, toihan on tommone suht pikkuvaiva minkä pystyy ihan korjaamaan eikä se itseään koiraa haittaa juuri mitenkään kun ei tuo vilkkuluomi ees oo onneks mitenkään näkökentän eessä : D

      Poista
  2. Bokserit on ihania! ♥ Perheellä aina ollut niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on! Meinattiin eka ottaa ihan puhdasrotuinen bokseri, mutta ku ne on vähä sairaita koiria nii aateltii ottaa risteytys jos se vaikka vähä vähentäis niitä mahdollisuuksia sairastua :'D

      Poista
    2. Meillä ollu koskaan puhdasrotusella bokserilla muita sairauksia, kun ensimmäinen kuoli 10v kasvaimeen/syöpään ja nykyinen on terve 10v. Ihanaa että joku rakastaa pikku sairasta pentua, edelliset varaajat tais olla nirppanokkia :)

      Poista
    3. Oho, teillähän on sitte käyny onneksi hyvä tuuri ettei mitää sairauksia oo tullu sen enempää, kun naapureiden porukoilla kuulemma bokseri on ja sillä on vaikka mitä vaivoja :/
      Ja todellaki me huolitaa pentu tommosesta vaivasta huolimatta, niillä edellisillä varaajilla oli kuulemma ollu aikasemmin koira jolla oli kans ollu kirsikkasilmä, mut siltä oli sitte leikattu se silmä (sitä toimenpidettä ei enää nykyään tehdä) ja ne joutu sitte sen jonku 11 vuotta rasvaamaan sen silmää joka päivä, että toisaalta ymmärrän ettei ne halunnu enää toista samanlaista koiraa, vaikka nykyään kirsikkasilmän hoito on ihan erilaista ja periaatteessa ei niiden ois tarvinnu perua sitä niiden varausta :o Mutta meidän onni siinä että me sitten saadaan se pentu :'''D

      Poista