lauantai 6. lokakuuta 2012

tuhlari

Käytiinpä eilen naapureiden kanssa kirpparireissulla, ja koluttiin mm. pari Keravan kirpparia ja Koivukylän kierrätyskeskus läpi, jonka jälkeen mentiin pitkän päivän jälkeen ansaitulle(?) mäkkärireissulle syömään.


Ihana pehmonen huppari josta tuli heti mun suosikki ♥ Haluaisin vaan kokoajan lölliä siinä =w=


Tekonahkatakki MicMacistä. Oli vaan kympin ja aika pirun hyvännäkönen päällä, joten matkaanhan se lähti.


Pahoitteluni paskoista kuvista, myöhään yöllä ei oikein saanut hyviä kuvausolosuhteita. Anyway tommonen musta (kyllä, se on oikeasti musta eikä violetti) liivi, jonka kaa voin sitte nörtteillä jonku kivan kauluspaidan kanssa!


Musta toppi kultaisilla kimalteilla! Voipi olla että pääsee tänään testiajoon kun ollaan porukalla menossa Tainan tupareille.


Postista tuli viimein myös kauan sitten tilaamani piikkipanta, mutta harmi vaan kerkesin mennä leikkaamaan hiukset, ja nyt se ei sitten enää sovi ihan yhtä hyvin kuin sillon kun oli pää vielä täynnä hiuksia. No, ei se onneksi ihan järkyttävä ole, mutta mieluummin peruukkien kanssa ehkä käytän.



Lisäksi mukaan tarttui myös yhdet niittisandaalit, mutta niistä en saanut edustavaa kuvaa, enkä voinut ottaa kuvia jaloissakaan, koska frankly mulla on niin karvaiset sääret tällä hetkellä ettette ehkä halua nähdä niitä.

2 kommenttia:

  1. musta tuntuu et mulla on tollanen sama musta kimalle toppi. tosin en käytä enää mut siis joo en tiedä. tuli tosta piikkipannasta mieleen vapaudenpatsas :'''D aik siisti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nii muute onki! : D Mie jo mietin et miks se tuntu nii tutulta XD
      Ja joo se on aika vapaudenpatsasmainen XD Sillä on hyvä leikkiä härkää ja kiusata ihmisiä! >8D

      Poista