perjantai 29. heinäkuuta 2011

recent buys & new hair

Joo eli muutamia pikkujuttuja on tullu ostettua ja sain viimein hoideltua mun tukkaprojektin alta, eikä ees tippunu hiukset! : D


Mutta eli selvennyksenä kerron että olen uusi hajuvesien ystävä ♥. -Tai tarkemmin sanottuna niiden pullojen.. :''D Rose Bonbon oli vaan niin vietävän suloinen purnukka (eikä pahantuoksuinenkaan) ja kun halvalla kerran lähti niin pakkohan se oli ottaa hyllynreunaa koristamaan~


Ja Jyskin alennuksiltakaan en voinut välttyä.. Olen jo jonkin aikaa metsästänyt päiväpeittoa tulevaan kämppään, ja muistan että haaveilin tästä samaisesta kaunottaresta joskus aikaisemminkin, mutta kallis hinta esti ostamasta. Mikä se on että hyvät päiväpeitot maksavat lähemmäs 100 euroa? D:
Kuitenkin, nyt oli alennusmyynnit iskeneet aivan kunnolla, ja tämä ihanuus maksoi vaivaiset 25 euroa (alkuperäinen hinta 70e)! ♥ Pakettia en ole vielä avannut, eli saa nähdä onko siellä joku norsunmentävä aukko keskellä peittoa kun niin halpa sattui olemaan...



Toppeja ei voi koskaan olla liikaa, eikä kenkiä ♥ Madonnan vaatevalikoimasta löytyy silloin tällöin oikeita helmiä, ja mielestäni nuo kaksi toppia olivat juuri sellaisia~ Lisäksi hankin itselleni oivat kesäpopot Sokoksen alennuksesta.










Ja sitten niistä hiuksista. Eli olen jo jonkin aikaa pähkäillyt josko värjäisin hiukseni takaisin punaisiksi, koska ainakin vuoden mustapäänä olon jälkeen alkoi kyseinen väri tympiä ja kotiin päästyäni eikun värinpoisto päähän ja menoksi! Ylimmästä hiuskuvasta näkee miten ihana oranssipää olin muutaman päivän, ja täytyy sanoa että olisin saanut vielä yhden värinpoiston laittaa ennen punaisen laittoa, koska nyt lopputuloksesta tuli hieman liian tumma, mutta minkäs sille enää tekee :/.

anna mulle ne vastaukset, en vaadi mut helpottaishan se

Hyi sitä yhtä joka kehtas lempata mut ja oon taas takasi surullisessa 49:ssä lukijassa :''D. Hävetköön hän syvästi. Mutta eipä siitä sen enempää.
Tämä pani miettimään, että saanko juhlia 50. lukijan rajaa kahdesti? Ehkä, mutta on tämä sen verran party hard-hommaa että taidan jättää tapahtuman väliin kun se taas joskus kolmen vuoden päästä eteen sattuu \o/

Enivei eiköhän mennä suoraan asiaan~ Kiitoksia todella paljon kysymyksistä, olin todella yllättynyt että ihmisiä oikeasti edes kiinnostaa elämäni :'D Heittäkää mua kivellä jos vahingossa unohdin vastata johonkin kysymykseen!

Mikä on tyttöystävässäsi parasta? Missä tapasitte?
Hmm, vaikea kysymys.. :'D Olen monesti miettinyt itsekin tätä mutta vastaus on aina vähä epäselvä. Kokonaisuus on aina niin tylsä vastaus vaikka usein lähinnä totuutta, vaikka onkin niin ympäripyöreä. Rikussa parasta on ehkä se, että hää on niin penteleen umpirakastunu meikäläiseen eikä lakkaa muistuttamasta siitä. Olen ollut suhteessa jossa mua pidettiin itsestäänselvyytenä (oli yksi syy suhteen loppumiselle) ja pidän siitä että saan huomionosoituksia ja osoitetaan että toinen on tärkeä. 
Ja tosiaan netin kautta tavattiin, hienosti Irc-galleriassa :'D. Oon tavannu melkein kaikki tyttöystäväni sitä kautta, ihmeellinen treffipalvelin sekin... XD Ekaa kertaa ihan livenä nähtiin toisemme viime kesänä Kajaanissa, Seppälän pukukopeilla ♥

Minkälaista musiikkia kuuntelet? 
Helpompi on vastata että minkälaista en kuuntele :'D. Mie en rajaa musiikkimakuani mihinkään tiettyyn, vaan kuuntelen just sitä mikä sattuu hyvältä korvaan kuulostamaan. Oikeastaan vaan hevi ja country (ja ehkä vähän iskelmätkin) ovat sellaisia mitä en oikeastaan koskaan kuuntele.. Mutta voin sanoa että suurin osa lempimusiikistani koostuu ihan radiossakin soitettavasta ns. massamusiikista ja mitä baarissa voi kuulla, mutta henkilökohtaisempaa makua edustavat k-pop ja j-pop (+c-pop). Ja monet länsimaiset rock-bänditkin on iha jees : D.
 
Suosikkivuodenaikasi?
Ehdottomasti kesä! ♥ Musta on vuosi vuodelta tullut vaan enemmän ja enemmän vilukissa ja en voi sietää yli 15 asteen pakkasia. Viime talven jälkeen olen alkanut ihan tosissani miettiä muuttoa lämpimämpiin maihin ainakin talviksi, mutta tämän haaveen toteutuminen et tunnu olevan oikein mahdollista, ainakaan moneen vuoteen :/. Syksyistä pidän myös, mutta vaan silloin kun ne ovat sellaisia nättejä ruskasyksyjä. Mikään sen masentavampaa, kuin sateinen ja harmaa syksy :C
 
Oletko mieluummin (valo)kuvaajana vai kuvattavana?
Molemmat osat on tosi jees : D. Molemmissa on sekä huonot että hyvät puolensa.. Itse kuvattaessa on se hyvä puoli että tulokseen pystyy itse vaikuttamaan ja asioista saa tosissaan itse päättää ja kaikki mitä kameran muistikortilta sen jälkeen löytyy on omalla tavallaan itsensä "luomaa". Mutta toisaalta sitten taas esim. jos joutuu jotakin vähän tuntematonta ihmistä kuvaamaan (kuten kouluaikoina erilaisissa tehtävissä) niin vauvaudun todella helposti ja saatan ujostella. Tällöin mallinohjaus menee usein perseelleen ja se näkyy myös tuloksessa :/.
Mallina olosta sen verran voin sanoa, että mulla on koko nuoruuteni ollu todella huono itsetunto ja vasta lukioon mennessä sain edes vähän tyylitajua ja aloin kunnolla huolehtimaan ulkonäöstäni ja aloin kerrankin tuntemaan itseni edes jotenkin hyvännäköiseksi. Siitä lähtien melkein olen harrastanut tätä pahamaineista kuvahuoraamista, ja voin sanoa että kyllä se on tehnyt ihmeitä itseluottamukselleni kun on saanut itsestään ihan mukiinmeneviä otoksia. Valokuvauksen kautta opin rakastamaan itseäni ja vartaloani ja näkemään etten ollut niin ruma kun olin luullut. Suurimman osan omista kuvistani otan edelleen itse, koska (vaikka se onkin vaikeampaa) saan itse paremmat otokset koska tiedän mitä haluan ja kuvaustilanteessa olen yleensä yksin eikä tarvitse miettiä muiden läsnäoloa. Joitain kertoja olen ollut muille mallina, ja vaikka se onkin ihan mukavaa puuhaa niin en edelleenkään osaa olla ihan luonteva siinä tilanteessa ja saatan vaivautua ja olla hieman hankala :'D
 
Lempiruokasi? 
Taitaa olla ihan perus keitetty makaroni sekoitettuna jauhelihaan :''D. Tosin jos roskaruokia lasketaan mukaan niin Kotipizzan pariloitu kananpoika kotzone on aika samoilla leveleillä ♥ *u*
 
Missäpäin maailmaa huitelet atm ja mitä teet?
No tarkalleen ottaen olen Valkealassa (Kouvolan lähiö) porukoillani vanhassa huoneessani hikoilemassa sängylläni ja kirjoittamassa tätä merkintää kuunnellen korvalapuista Loveholicia. Vähän yleismalkaisemmin olen (edelleen Valkealassa) täällä kesänvietossa koska rahavajeen takia minulla ei ollut varaa asua heilani kanssa. En ollut päässyt kesätöihin ja keväällä ei ollut vielä opiskelupaikasta tietoa joten en tiennyt minne elämä seuraavana veisi : D

Mistä saat inspiraatiota pukeutumiseen ja onko olemassa "tyyli-ikoneita"?
Suurimmat inspiraatiot löydän yleensä netin kautta ja joskus muotilehdistä (jos satun rahoissani olemaan). Tumblr on hyvä ystäväni josta saan aivan valtavasti inspiraatiota seuraamalla erilaisia muotiblogeja. Eniten minua ehkä inspiroi Japanin ja Korean katumuoti mutta olen avoin kaikelle~ 
Varsinaisia tyyli-ikoneita meikäläisellä ei ole, tai en ainakaan pysty äkkiseltään niitä nimeämään. Monen suomalaisen bloggaajan blogeja ja tyylejä tulee kyllä ahkerasti seurattua ja heiltä saan paljon inspiraatiota mutta ketään tiettyä "ylijumalaa" minulle ei ole valikoitunut sen kummoisemmin.

Jos saisit 1000€ rahaa joka pitäisi kuluttaa tunnin sisällä, miten sen käyttäisit?
Voisin hieman kiire tulla jos tunti vain olisi aikaa :''D. Sijainnista johtuen en ehtisi kovin kummoisiin kauppoihin joten se olisi varmaan suuntana ebay ja muut nettikaupat~ :'D Aika paljon varmaan vaatteita ja muuta turhaa tulisi ostettua, mutta elämäntilanteesta johtuen olisi myös tarvetta myös kodintarvikkeille koska syksyllä on näillä näkymin muutto uuteen kämppään. Sisustustarvikkeita olisi myös siis ostoslistalla. Jäljelle jäävä raha (jos sitä siis yhtään jäisi mitä todellakin epäilen...) menisi säästöön, ja mikäki tämä vaihtoehto ei ole sallittu niin saattaisin olla jopa niin hyvä ihminen että lahjottaisin sen hyväntekeväisyyteen, luultavimmin johonkin eläinsuojelutyöhön.

Paras luonteenpiirteesi?
Hmm.. Sanoisin että ehkäpä se, että en kauheana puhu ihmisistä pahaa. Toki välillä tulee hieman jauhettua paskaa joistakuista joista en ihan oikeasti pidä, mutta siis noin yleisesti vältän selän takana puhumista ja mustamaalaamista yleensäkin. En toki ole täydellinen tässäkään asiassa, mutta yritystä ainakin on : D

Ruoka, jota pelkästään syömällä voisit elää lopun elämäsi, jos olisi pakko?
En usko että sellaista on olemassakaan :'D. Pidän monista ruuista mutta kyllästyn nopeasti jos joudun jotain pitkän aikaa kestämään. Tosin ranskalaiset on semmoinen kestosuosikki että sitä on tullut paljon syötyä sen jälkeen kun kotoa muutti, koska se on a) halpaa b) helppoa tehdä ja c) suhteellisen hyvänmakuista. Eli jos pakko olisi niin ehkäpä niitä? Voin vain kuvitella kyllä millainen norsu olisin jo nelikymppisenä... -u-;;

Kissa vai koira? Vihta vai vasta?
Olen ehdottomasti kissaihminen, vaikkei minulla olekaan koiria vastaan mitään. Pidän vain enemmän kissojen sielukkuudesta ja salaperäisyydestä ja siitä miten ihanan omahyväisiä ne ovat ♥
-Ja taidan sanoa että vasta.. @u@

Onko sulla tatuointeja? Haluaisitko ottaa ja millaisen?
Yhtään tatuointia ei vielä ole, mutta suunnitelmissa kyllä. Lähinnä rahanpuute on enää esteenä, koska suunnitelmat pariinkin tatuointiin on jo valmiina. Syksyllä olen ajatellut ottaa pienehkön rusetin alaselkään juuri siihen persvaon yläpuolelle (...olipas kauniisti esitetty..) ja sitten joskus kun olen rikas niin vähän isompi västäräkki yläselkään :3.

Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
Luultavasti parin lapsen äitinä lipittämässä margaritoja kalliin huvilan verannalla Rikun kanssa divaanilla makoillen, ollen kuuluisa graafinen suunnittelija ja freelance valokuvaaja. -Eikun hetkinen se olikin unelmani. Tuohon kuitenkin tähdätään. Totuus ei ehkä ole yhtä luksusta kuin kuvitelmani mutta kuka tietää... >:3

Mitä et missään nimessä pukisi päällesi?
Jos rahasta sovitaan niin en tiedä onko semmoista asiaa olemassakaan mitä en pukisi päälleni.. Tosin ihmisten jätteistä/ulosteista kasattua vaateparta tuskin ihan heti kiskoisin niskaan, mutta jos ihan oikeissa vaatteissa pysytään niin ihan vitsillä pystyn melkein mitä tahansa pukemaan päälleni. Toinen homma onkin että missä sitä kehtaa julkisilla paikoilla kulkea...

Lapsuuden haaveammattisi?
Totta puhuen en muista kunnolla. Varhaisin haaveammattini jonka muistan oli eläintenhoitaja. Sitä hommaa voisin melkein edelleenkin tehdä ellen olisi niin pirun laiska :''D.

Mitä teet ensimmäisenä aamulla (tai illalla tai iltapäivällä) herätessäsi? Mitä viimeisenä ennen nukkumaan menoa?
 
Koomaan hetken, käyn kusella jos on tarvetta ja painun aamupalalle, nothing fancy. Illalla rutiinit ovat yleensä laatua; datailua --> hampaiden pesu (+ mahdollinen suihku) --> lisää datailua --> mahdollista leffojen/tv-sarjojen katselua koneelta --> koisimaan. Järjestys saattaa vaihdella mutta usein nukkuminen on kuitenkin viimeisenä. Still nothing fancy.

Mitä toivot tulevaisuudelta?
Tietysti onnellisuutta, mutta ennenkaikkea sitä että elämä pysyisi mielenkiintoisena ja mielekkäänä. Minusta elämä itsessään on mahdottoman mielenkiintoista kaikkine ongelmineen ja suruineenkin. Tietysti onnelliset hetket tekevät siitä kaiken sen vaivan arvoista, mutta en voisi kuvitella mitään sen kamalampaa kuin että elämä muuttuisi tylsäksi ja mielenkiinnottomaksi, ja siksi toivonkin että elämäni olisi yhtä seikkailua. 
-Ja sitten on tietenkin nämä perus rahaa-hyvä työ-avioliitto-koiranpentu-hieno talo-lapsia-haaveet :''D.

Lempi värejä?
Musta ja punainen ♥ Musta on ihanan syvällinen ja runollinen väri, ja punainen taas villi ja intohimoinen~ Toisaalta pidän myös pinkistä koska se on hyvin räikyvä ja rohkea väri, mutta olen huomannut että pikkuhiljaa makuni on alkanut kehittyä hieman ns. "aikuisempaan" suuntaan.

Aamu vai yö?
Sain joskus jossain testissä tulokseksi että vuorokauden aikani olisi aamu, mutta hieman epäilen sitä. Usein nimittäin nukun sen yli kokonaan. Toisaalta pidän aamuista, koska ne tavallaan symbolisoivat uusia asioita ja on aina niin raikkaita jne. mutta minkäs teet kun nukkuminen on se hauskoin juttu mitä sängyssä voi tehdä. -Tai ainakin melkein. Yö herättää meikäläisessä hieman ristiriitaisia tunteita, sillä poden lievää pimeänpelkoa, mutta toisaalta yössä on jotain turvallisuudentunnetta. Se kätkee kulkijansa ja yöhän on tunnetusti salaperäistä ja romanttista aikaa. Eli jos pitää aamun ja yön välillä valita, sanon kyllä yön~

Lempi vaatteesi?
Minulla ei taida olla varsinaista lempivaatetta, koska makuni muuttuu lähes jatkuvasti ja joka viikolla tuntuu olevan uusi vaateobjekti jota jumaloin eniten. -Ja toiseksi en haluaisi käyttää mitään vaatetta enemmän kuin toisia, koska en halua että meikäläisellä olisi kauheana käyttämättömiä vaatekappaleita. 

maanantai 25. heinäkuuta 2011

puhelimentyhjennystä

Pikapostaus tähä väliin ku tyhjensin puhelimen muistiakin 8D -Ja sieltä syövereistä löytyi sitten kaikkea kivaa mitä jaan teille halusitte tai ette ♥ Teinipeili, much?


 Tein Ristijärvellä muurahaisille lomahotellin. MuurahaisHappo Hotelli oli sen nimi. Siellä oli vaikka mitä ja sitte Rikun kanssa kiikutettiin sinne murkkuja : D






 Ja mun uus lempibiisi ♥

you're everywhere to me

Varoituksen sanana, luvassa on ihan mukavasti kuvia kun sain kameran viimein tyhjennettyä koneelle. Eli seuraavaksi saatte nähdä mite meikäläisen kesä on sujunut, tai paremminkin reissuni Hyrynsalmelle jossa Rikuska tällä hetkellä oleilee porukoillaan. Aluksi olin viikon äippäni ja siskon kanssa äitini lapsuudenkodissa Lehtovaaralla, ja sen jälkeen pari viikkoa murun kanssa tämän luona. Viime perjantaina tulin sitten takaisin Kouvolaan koska äitee tarvitsi apua kirpputorille josta saatan kertoa myöhemmin jos jaksan... 8''D

Eniveis, eikun asiaan! -Niin ja hei voi kiitos rakkahaiset kysymyksistä! ♥ Olin positiivisesti yllättynyt määrästä >u<. Lisää saa edelleen esittää edelliseen postaukseen jos herää uteluja jostakin asiasta : D. Itse kyssäripostauksen julkaisen sitten kun koen kysymysten määrän sopivaksi ja kerkiän kunnolla niihin vastailla~





 Dery on aina niin kaunis ja urheilullinen ♥


 -Kuten myös minä ♥ Remonin landelook 8D. Mimmit lakoo mun edessäin nyt kyl.






 Suopotkupallon mm-kisatkin tuli käytyä tsekattua nyt kun Hyrynsalmella satuin olemaan. Viimeisessä kuvassa Riku ryömii pallon perässä näin btw. On se kulta niin urhea~! 8''D








Että semmosta tällä erää. Oon ollu lomalla kyllä iha kunnolla. Kauheena ei oo voinu toteuttaa materialistisia himojani koska ei vain yksinkertaisesti ole rahaa :C. Landepaukkua oon ahkerasti leikkiny naama rumana ja kaikkea mut välillä se on ihan hyvä vaan : D

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

ASK ME ANYTHING

Okei joo eli tehää ny kyssäripostaus juhlapäivän kunniaks, koska videopostausta mua ei saa tekemään kirveelläkään : D. Kerran jouduin videotervehdyksen tekee opettajalle ja se oli jo niin awkward etten toista kertaa suostu 8D.

Joo eli kysykää meikäläiseltä mitä mieleen tulee! Olen sen verran avoin ihminen että vastaan varmaan mihin tahansa kysymykseen, mikään ei ole liian intiimiä tai henkilökohtaista! ...No lupamaan en kuitenkaan mene jos joku kysymys iskeekin arkaan paikkaan, mutta vähän semmoinen fiilis on ettei semmoista kysymystä kauheana ole :'D

Ja hei olkaahan rakkaat lukijani sitten ahkeria kysymään, jookosta kookosta? :3 Ois nimittäin vähä forever alone-olo jos teen kerranki tämmösen postauksen ja kukaa ei kysy mitää 8D

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

aim sou feimös

No mutta kappas, 50 lukijaa! \o/ PARTY HARD
Musta tuntuu että kohta joku lopettaa kyllä lukemisen mutta ei anneta sen häiritä nyt kun vielä tuo maaginen luku on voimassa 8D.

Anyway jos haluatte jotain spesiaalipostausta (mitä vähän epäilen että kukaan haluaisi -u-;;) niin antakaa vaan ehdotusta, ehkä toteutan jotain kun saan aikaa~ ♥

maanantai 18. heinäkuuta 2011

maailman laidalla

Hohohoo. Jokunen joka saattaa jopa lukea vielä tätä blogia on saattanut ihmetellä vähäisiä postauksia viime aikoina, ja selvitykseksi sanon että koska KESÄ. Heinäkuun alusta lähdin beiben perään Hyrynsalmelle ja vasta 23. taidan tulla takaisin Kouvolaan ja täällä ei pahemmin viitsi bloggailla.

Sen verran voin ilmoitella että kunhan kotia pääsen niin alkaa uusi hiusproggis näillä näkymin. Tukka ei kyllä kiitä ja toivotaan ettei hiukset kokonaan tipu päästä mutta siitä sitten myöhemmin~


Random, koska hamsteri. Tukka alkaa olla suhteellisen pitkä ja Kamikaze on söpö ♥ Baitewei ajoin taas siilin toiselle puolelle päätä!