tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ja siksi aion lähteä, ensimmäiseen junaan hypätä

Muistatko vielä ne ajat
me oltiin vailla huolia ja nuoria
sanoisinko lapsia
Mä toivon että mua muistat
mutta vain sellaisena kuin olin silloin
en enää, älä muista pahalla




Tukka ei halunnut totella tuona päivänä ollenkaan.













Hyrynsalmen reissun päätteeksi jäin äiteen kanssa äidin lapsuudenkotiin Lehtovaaralle Kajaaniin yöksi, ja seuraavana päivänä ajeltiin takaisin Kouvolaan. Ja kovasti vaikuttaa siltä, että saan tuon ihanan pohjoisen tilan itselleni perinnöksi kunhan on sitä rahaa maksella siitä veroja ja muita menoja. -Eli ehkä keski-ikäisenä?

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Hyrynsalmi

And you're singing the song thinking this is the life
And you wake up in the morning and your head feels twice the size
















Käytiin siis anoppilassa Kaenuussa med Tikru, ja matkassa olivat myös Jomppe kumppaneineen ja koirineen. Kiva reissu oli, mutta en vieläkään saanut kuvia poroista. No, ensi kerralla sitten.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

ei mulla muuta kun että


Check that shit ouuuut


Hee Ricardo toi kukkia kun olin sille vihainen.

etelän lämpöön

Lähdettiin Teemun ja Hildan kanssa elämysmatkalle Tallinnaan, ja oltiin siellä hotellissa yksi yö. Tällä kertaa ei lähdetty vain viinaa hakemaan, vaan makuelämyksiä ja rentoa meininkiä. Tuli kokeiltua sammakonreisiä, lähemmäs miljoonaa eri olutmerkkiä, elämäni parasta sushia, sakea ja vesipiippua. Ja vaikka mitä muuta. Enkä tuonut edes viinaa tuliaisiksi, koska kaikki rahat menivät ruokaan ja kidutusmuseoon :-D


Mietin alanvaihdosta lintukuvaajaksi. Pääkohteena lokit ja pulut.
















Ja ettei taas liian artsuksi mene niin here, have some peiliteinikuvia!




Tän voisin huoli olkkarin nurkkaa koristamaan. Sinne vois sitten tupata aina epätoivotut vieraat.