sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

viikon luontohetki



Tylsän sunnuntain kunniaksi käytiin ripsuttimen (kyllä, tyhmien lempinimien keksiminen jatkuu edelleen) kanssa lenkillä. Joo siis ihan oikealla lenkillä, oli lenkkipolut ja kaikkee.


Lammikon pohjalta löytyi vaikka mitä mielenkiintoisia öttimönkiäisiä.

 Vuoden ensimmäinen sisilisko! Se oli häntäpuali :C

Seuraavaks löyettiin ittemme jostain hevonhelvetistä ja käytiin valloittamassa Korson lumenvastaanotto...vuori? Ollaa siitä asti ku muutettii Korsoon ihmetelty et mikä saatanan vuori siellä horisontissa siintää ja tänää käveltii siitä aivan vierestä ja olimme aivan hämillämme koska tuo suuri kaukainen vuori oli itseasiassa niin lähellä. Kiivettii sitte sinne ja alastullessa selvis että mikä tuo mysteerinen mäki oikeastaan olikaan. Taas yksi jännä asia elämässäni lisää.



Ei ottanu kone tätä liftaria matkaan. Damn.


Rakkahainen kauniisti tukka putkella. En muuten muista joko mainitsin, mutta olen saanut valituksia eräältä nimeltämainitsemattomalta henkilöltä siitä että julkaisen hänestä hieman epäedustavia kuvia : D

Kotimatkalla päätin ruveta kasvimummoks ja keräsin vaikka mitä rehuja jotta saisin ne ruukkuun somasti kasvamaan ♥



Ja koska mun rock-uskottavuus meni jo varmaan tän blogimerkinnän myötä nii laitetaa ny kuvaa vielä siitä millaista ihanaa herkkua tein tänää itelleni ja meidän hoidokkikissoista ♥ Sirianin kissat on ollu meillä hoidossa ku hää oli Ranskassa, ja voin sanoa että tällaisesta kissaihmisestä on aivan ihanaa ku on neljä kissaa talossa *w*



Simba ♥


Yume ♥ Hää on vähä ilkiä herra ku ei tuu oikeen meidän mirrien kaa toimeen ja kyykyttää sitten niitä aina vähän väliä :C

2 kommenttia:

  1. Tätä on ehkä kysytty sulta aiemminkin mutta millasta musaa kuuntelet? Mitä bändejä, laulajia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaa muista että ois kysytty : D Mut joo mie kuuntelen aika laajasti monentyylistä musaa, mutta pääasiassa rockia ja poppia. Monet ns. massamusiikista mitä radiosta kuulee käy mun makuun, ja sitte tietenkin olen kova k- ja j-popin kuluttaja. Jos pitää yksittäisiä bändejä sanoa nii voin heittää muutamaks SNSD, Theory of A Deadman, Nickelback, Laura Närhi, Rurutia, Monkey Majik etc : D

      Poista