Liinu oli jo melkein kahdeksanvuotias, joten tätä oltiin oikeastaan osattu jo odottaakin. Sillä oli näkö alkanut jo heikentyä ja mustat laikut turkissa harmaantua. Siitä oli muutenkin tullut viimeisinä vuosina kauhean leppoisa, ja tytöt tuli Riistankin kanssa tosi hyvin toimeen keskenään, vaikka nehän otti ihan kunnolla yhteen silloin kun ekaa kertaa tapasivat.
Kaikista eniten mua harmittaa se, että silloin kun Liinu kuoli, se oli porukoiden luona hoidossa koska Noora asui silloin meillä eikä kanit mahtunut saman katon alle. Eli siis en koskaan saanut mitään kunnollisia hyvästejä jätettyä, ja ties milloin olin sitä viimeks ees halannu. Mutta niinhän se aina menee. Mitään ei tehdä ajoissa silloin kun se on vielä mahdollista, ja jälkeenpäin kaduttaa että tajuaa kaiken liian myöhään.
Riistalla taas todettiin viime viikolla mätäpaiseita leuassa. Kerroinkin siitä eläinlääkärireissusta pikaisesti täällä blogin puolella. Anyways, ne paiseet poistettiin ja tyhjiin pusseihin laitettiin kans dreeniä mitälieolivatkaan, jotta jos sinne jotai mätää ois jääny, se pääsis valumaan sieltä pois. Ja pahoittelen jo valmiiks ettei seuraava kuva tuu olemaan mikään kauhean hemaiseva. Kani jolla on kaks letkua leuassa ei ollu mikää maailman kaunein näky.
Riista sai antibioottikuurin ja jouduin putsaa noi dreenit mitkälivatkaan kaks kertaa päivässä. Riista oli selvästi kipeenä koko touhusta, koska se kökötti lähinnä apaattisena häkin nurkassa eikä juurikaan huomioinu mitää tai liikkunu. Se kyllä söi ja pesi itseään suht normaalisti, ja muutenkin kaikki oli muuten olosuhteisiin nähden ihan ok, ja maanantaina olisi pitänyt mennä takaisin eläinlääkäriin poistattamaan letkut leuasta.
Sunnuntai-iltana kävin kuitenkin makkarissa tarkoituksenani käydä vaihtamassa housut ja heti kun sain valot huoneeseen tajusin ettei kaikki ollut ihan hyvin. Riista makas häkissä kyljellään reagoimatta yhtään mihinkään. Siinä vaiheessa aloin jo oikeesti pelkää pahinta, mutta sittenhän ne itkuhanat vasta aukeskin kun kosketin Riistaa vain huomatakseni että se oli ihan viileä ja jäykkä.
Mä en ole koskaan joutunut löytämään omaa lemmikkiä kuolleena, omaksi onnekseni. Kaikki aikasemmat äiti vei aina lopetettavaks, kukin omasta syystään. Mutta voin sanoa ettei ollu hieno löytö löytää rakas lemmikki jäykistyneenä omituiseen asentoon. Ollaan Rikun kanssa pohdittu että Riista sai mahdollisesti jonkun kohtauksen, koska se tosiaan oli semmosessa vähän jännittyneessä asennossa, sen silmät oli selällään ja häntäkin oli jäykistynyt selkää vasten. Ja vaikka sen kuolemasta oli kulunut alle kuusi tuntia niin heti kun huoneeseen astui niin siellä haisi jotenkin vähän omituiselle.
Eli nyt mulla on täällä enää yks kani seuranani. 9-vuotias senioriherra Eetu, joka ei paljoa vanhenemisen merkkejä osoita. Vaan mistä sitä tietää milloin noutaja tulee koska aika arvaamatta noi kaksin lähti tästä maailmasta.
Mutta ei toi kaniherra kauheena näytä vielä ainakaan stressaavan kavereidensa poismenosta. Ryökäle vaan syödä nökötti salaattia Riistan ruumiin vierellä, eikä huomioinu sitä muutenkaan. Silloin kun Liinu kuoli, niin äiti kertoi että sekä Eetu että Riista oli molemmat maannu sen ruumiin vieressä lämmittämässä sitä. En toki yhtään itkeny kun kuulin siitä, ehen ;_____;
Ja hei niistä spesiaalipostauksista sen verran, että teen sen 5 blogin haasteen ja kännypostin heti kun muistan ja jaksan, ja videovastauksen taas sitten kun joskus oon kunnolla yksin koska musta on niin awkward puhua jollekin kameralla etten varmana tee sitä jos toi yks on kotona : D
Voimia sinne päi. :c Melkee itkee aloin ku luin tätä postausta. Koskettaa itteänikin, kun mullaki on tääl kaks alle vuoden ikästä kääpiöluppaa seuranani ja näin lyhyes ajas tullu niistäki sen verra tärkeit, että jo valmiiksi pelottaa aika, kun niistä luopua pitää.
VastaaPoistaOn oikeesti niin perseestä, että noi eläimet ei elä yhtä kauan kuin me. :(
Mut voimia sinne. Muista, että ne kanipalleroiset ei ainakaa kärsi enää mistää vaivoista, vaik ikävä kamala olisikin.
Kiitti ♥ Joo ei oo ihan helppoa että näin lähellä toisiaan oli molempien lähtö, vaikka noiden kahden vanhemman pupusen kanssa on tosiaan jo vähä ounasteltukki että ei välttämättä kauaa elä..
PoistaMutta harmittaa kans että Riista oli vasta korkeintaan kolmevuotias, eli se ois voinu elää vielä pitkään :C
surullista D: tulee ihan itku linssiin kun luki, kamalain asia maailmass ehk on just oman lemmikin menettäminen ;_;
VastaaPoistaJeh, voin sanoa että kovasti oli itelläki pala kurkussa ku kirjotin tota tekstiä, ja monesti piti vaa lopettaa koko touhu hetkeks ettei ihan pillahtanu itkuun :'D
PoistaMut joo, se on kyllä yks maailman kamalimmista asioista :C
;____________________; voi pientä riistaa (oli btw liinuki aika jännässä asennossa, et oisko se sit joku kanien juttu? :C)
VastaaPoistayyh kauheeta katella noita kuvia ;__;
Äyyyy, tuli tippa linssiin tätä lukiessa. :'c Kivasti kirjoitettu juttu. Riistalla oli hyvä olla sun kanssa, enkä usko että se mistään muualta ois saanu yhtä hyvää ja rakastavaista huolenpitoa. :L
VastaaPoistaOman lemmikin löytäminen kuolleena, ei ole mikään helpoin juttu, ite olen joutunu kokemaan sen kahdesti, ensin oli hamsteri Stimpy nukkunut pois, se löytyi häkistä omasta talostaan pumpulien seasta, se oli ihan levollisesti nukkunut pois vanhuuttaan. Ikävämpi tapaus on mun nymfipapukaija Reiska... Siitä on jo monta vuotta, asuin silloin vielä porukoiden luona, mut edelleen tulee itku koko juttua ajatellessa. >.< Reiska oli jo vanha lintu, ja sillä oli alkanu olla tasapaino-ongelmia: se aina toisinaan putos orrelta häkkinsä pohjalle ja paniikissa rupes räpiköimään kun ei ominavuin päässy ylös. Minä sitten aina autoin sen takas sinne orrelle että se pääs rauhottumaan. Sitte eräänä äitienpäivänä oltiin menossa mummun ja vaarin luona käymään, ja Reiska oli sinä aamuna pudonnu useamman kerran sinne häkkinsä pohjalle, ja porukoille sitte sanoin että en lähe mihinkään, ku Reiska on selvästi huonossa kunnossa, että mieluummin jään sen kanssa kotiin. Porukat ei tietysti tähän suostunu, ja se juttuhan meni ihan riitelyksi, viimenään porukat sitte pakotti minut mukaan. Lähettiin aamulla kymmeneltä ja illalla viiden aikaan kun tultiin kotiin, niin ihmettelin kun mun huoneessa oli niin hiljasta, sit huomasin että Reiskan häkki on tyhjä, tai ainakaan sitä lintua ei näy missään. Ensin tuli ajatus että se on siellä häkin pohjalla tietysti pudonneita siemeniä syömässä. Se tunne oli ihan hirveä mikä siinä iski, ku huomas että Reiska oli häkin pohjalla selällään ja pää oli kääntyny silleen sivulle ja kieli oli nokasta vähän ulkona.. Karjasin suht kovaa ensimmäisen sanan mikä mieleen tuli, ja se oli "VITTU!" ja sit purskahin itkuun. Ja pitkään olin vihanen itelleni, etten onnistunu viemään tahtoani läpi porukoille, koska ajattelin että Reiska oli pudonnu häkin pohjalle ja kuollu sen takia ettei se päässy sieltä ylös. Ajattelin myös, että jos oisin ollu kotona, niin ehkä Reiska ei ois menehtyny silloin.. Siinä meni aikaakin, että opin ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että ehkä siinä ei ois ollu mitään tehtävissä vaikka kotiin oisin jäänykin. :/ Tuo ittensä syyllistäminen oli vähän tyhmääkin, mutta kun ei vaan osannu antaa anteeksi. Reiska sitten haudattiin siskon kanssa mun lapsuuden kodin takapihan metsikköön. Sinne on haudattu myös siskon hamsteri Oskari ja mun Stimpykin.. Toivottavasti kukaan ei koskaan tee mitään kaivauksia siellä, löytyy semmonen pieni haustausmaa. :'D
voi ei D: mä en tiennykkää/muistanukkaa että sulla on ollu hamsteri ja papukaija :o
PoistaJa joo itteään tulee usein syyllistettyä ihan turhaan, ku monesti asioille ei voi mitään vaikka oiskin ollu paikalla :C
...Ja joo vois vähä ihmetellä ku elukoiden jäännöksiä alkaa löytymään :'D Meilläki mun ja ellin hamsterit ja Vili-kissa on haudattu porukoiden pihamaalle ja ne on aatellu vähä myydä sen talon nii kiva seuraavilla omistajilla sitte XD
Tulipas pitkä postaus ja hieman raskasta tekstiä. Mut on siellä tuommonen pieni kevennys sentäs lopussa. :D
VastaaPoistaVoi ei, voimia siulle :''(
VastaaPoistaIteltäniki on kuollu kani, viime vuonna vasta 1,5-vuotias tyttöluppis sai ilmeisesti kans jonkuu kohtauksen ja kuoli sitten lopulta syliin. Hirvee tunne ko huomaa et se on oikeesti kuollu, I can feel your pain :c
Voi ei D: Varmaan pahin se tunne jos syliin kuolee.. Sillon ku ei ihan pysty niin varmaksi sanomaan että onko eläin missä vaiheessa jo kuollut (plus joutuu todistamaan koko tilannetta), toisin kun silloin kun löytää toisen kuolleena, kuten Riistan tapauksessa.
Poista